Martinique ei ole ihan sellainen Karibian saari kuin olin kuvitellut. Toki siellä on palmurantoja, turkoosia merta ja trooppista lämpöä, mutta samaan aikaan tuntuu kuin olisi astunut pieneen palaan Ranskaa – patonki kainalossa ja Cafe au lait kädessä. Tämä yhdistelmä tekee saaresta yllättävän, rauhallisen ja koukuttavan matkakohteen.

Saavuttaessa Martiniquelle kaikki tuntuu sujuvalta. Ensivaikutelma ”helppoa ja huoletonta” vain vahvistuu päivä päivältä: Kadut, liikenne, kaupat ja kahvilat ovat eurooppalaisen järjestelmällisiä, mutta ilmassa leijuu Karibialle tyypillinen rentous. hinnat on euroissa, ranskaa puhutaan ja samalla taustalla soi zouk-musiikki. Heti tuli tunne, että täällä on helppo olla – myös pidempään.

Martinique on pieni, mutta uskomattoman vaihteleva. Yhtenä päivänä ajelimme pohjoisosaan, jossa maisema muuttui hetkessä vehreäksi sademetsäksi ja vuoristoksi. Pilvien seasta kohoava Mont Pelée -tulivuori hallitsee näkymää ja muistuttaa saaren dramaattisesta historiasta.

Seuraavana päivänä oltiin jo etelässä, jossa maisema vaihtui valkohiekkaisiin rantoihin. Anse Dufour ja Anse Noire tarjoavat täydelliset puitteet snorklaukseen – kirkasta vettä, värikkäitä kaloja ja rauhallinen tunnelma ilman massaturismia.

Martinique ei ole bileparatiisi, vaan enemmänkin saari niille, jotka haluavat hidastaa. Rannoilla ihmiset lukevat, uivat ja nauttivat pitkistä piknikeistä. Kukaan ei tunnu kiirehtivän minnekään. Tyypillistä Karibiaa!

Saaren eteläosan nähtävyyksiä

15 valkoista patsasta seisoo merta vasten kunnioittaen orjuuden uhreja ja muistuttaen Karibian siirtomaahistoriasta.

Diamond Rock on Martiniquen edustalla kohoava vaikuttava kallioluoto. Britannian laivasto linnoitti sen Napoleonin sotien aikana 1800-luvun alussa ja käytti sitä strategisena tukikohtana Karibialla. Nykyään Diamond Rock on luonnonsuojelu- ja sukelluskohde

Kookosmetsän takaa aukeaa 3 kilometriä hienoa hiekkaa ja isot aallot – Diamond Beach

Martiniquen pääkaupunki Fort-de-France

Bibliotheque Schoelcher on nimeltään tämä upea, historiallinen kirjasto Fort-de-Francessa. Se tarjoaa valtavan kirjamäärän lisäksi värikästä arkkitehtuuria ja rauhallista tunnelmaa keskellä kaupunkia.

Cathédrale Saint-Louis on vaikuttava uusgoottilainen katedraali – hiljainen hengähdyspaikka aivan Fort-de-Francen sydämessä.

Fort Saint-Louisin linnoitus meren äärellä vartioi lahtea ja kertoo saaren sotilashistoriasta – näkymät ovat upeat jo kaukaa. La Savanen vehreä ja eloisa puisto hallitsee linnoituksen edustaa ja tämä on täydellinen paikka levähtää ja seurata paikallista elämää

Jardin de Balata

Jardin de Balata sai alkunsa vuonna 1982, kun puutarhuri ja maisemanrakentaja Jean-Philippe Thoze palasi takaisin perheensä kreolitaloon ja alkoi luoda unelmaansa botanistisesta puutarhasta. Puutarha on nykyään taidokkaasti suunniteltu kokonaisuus, jossa tropiikin kasvipaljous ja polut muodostavat uskomattoman kauniin kokonaisuuden.

Puutarhassa kasvaa yli 3 000 kasvilajia mm. orkideoita, hibiskuksia ja palmuja, jotka houkuttelevat myös kolibreja ja muita lintuja. Kävelyreitti kulkee merkittyjä polkuja ja/tai riippusiltoja pitkin tarjoten upeita näkymiä yli puiden latvojen.

Puutarhan sydämessä on perinteinen kreolitalo, jonka huoneet ja esineet kertovat paikallisesta elämäntavasta menneinä aikoina. Jardin de Balata on loistava paikka nautiskella luonnon kauneudesta, haistella kukkien tuoksuja, ja kokea trooppisen sademetsän tunnelma!

Mount Pelee

1800-luvun lopulla St-Pierre – silloinen Martiniquen pääkaupunki – oli kukoistava satamakaupunki. Saaren korkein huippu Mont Pelée, 1397 metrin korkeudessa, oli vain kaunis tausta. Keväällä 1902 vuoren aukot alkoivat päästellä kaasuja, mutta viranomaiset hylkäsivät kaiken tulivuoren normaalina kiertokulkuna, sillä tulivuori oli kokenut aiemmin vaarattomia aktiivisuusjaksoja. Mutta sunnuntaina 8.5.1902 kello 8.00 Mont Pelée räjähti. St-Pierre tuhoutui muutamassa minuutissa.

Kaupungin 30 000 asukkaasta vain kolme selvisi hengissä. Yksi heistä, vanki nimeltä Louis-Auguste Cyparis, selvisi vain lievin palovammoin – ironista kyllä, hän oli velkaa henkensä sille, että hänet oli lukittu hautaa muistuttavaan eristysselliin paikallisessa vankilassa. Toivuttuaan vammoistaan hän loi uran Barnum & Bailey’s Circuksen mukana nimellä ”mies, joka selvisi tuomiopäivästä”.

Tänään Saint-Pierre on rauhallinen, historiallinen kaupunki raunioineen ja muistomerkkeineen.

Ruokaa, rommia ja ranskalaista nautiskelua

Ruoka oli yksi matkan kohokohdista. Tuoretta kalaa, äyriäisiä, mausteisia kastikkeita ja ranskalaisia vivahteita. Lounas saattaa venähtää helposti parituntiseksi – eikä kukaan katsonut kelloa. Shamppanja maksaa kaupassa alle parikymppiä, ei siis ihme, että kokkailimme paljon huvilalla 🙂

Ja rommi. Rhum agricole ei ole vain juoma, vaan osa kulttuuria. Vierailu paikallisessa tislaamossa avasi ihan uuden näkökulman siihen, kuinka paljon historiaa ja käsityötä yhteen lasiin voi mahtua.

Distillerie Depaz sijaitsee Saint-Pierren kaupungissa, Pelée -tulivuoren juurella. Historia ulottuu 1600-luvulle, kun sokeriruokoviljely alkoi siellä ja kehittyi myöhemmin rommin tuotantoon.

Vuonna 1902 Pelée purkautui, tuhosi koko St Pierren, mukaan lukien Depazin perheen tilukset sekä tappoi lähes koko perheen. Ainoana hengissä säilyneenä pidettiin Victor Depazia, joka oli tuolloin opiskelemassa Bordeaux’ssa.

Victor palasi ja perusti tislaamon uudelleen vuonna 1917 rakentaen myös uuden kartanon Château Depaz’n.

Depazin sokeriruoko kasvaa vulkaanisessa maaperässä Mount Peléen rinteillä. Tämä tuottaa erityisen sokeripitoisen ja aromikkaan sokeriruokon juoman pohjaksi. Depazin tislaamo on tunnettu siitä, että se käyttää edelleen vanhaa höyrykoneistoa sokeriruokon puristamiseen.

Depazin tila tarjoaa omatoimikierroksia tislaamoon ja museoon. Museoalueella on näyttelyitä vanhoista koneista, kuten 1700-luvun aito höyrykone ja hevosvoimalla toiminut puristin. lisätietoa Depaz – Unique Volcanic Terroir

Kierroksen päätteeksi kannattaa pysähtyä myymälässä, jossa voi maistaa eri rommilajikkeita.

Musée de la Pagerie

Musée de la Pagerie sijaitsee Les Trois-Îletsissä entisellä 500 hehtaarin plantaasilla, jossa viljeltiin muun muassa sokeriruokoa, puuvillaa ja kaakaota. Museo tunnetaan ennen kaikkea siitä, että siellä syntyi vuonna 1763 Marie-Josèphe Rose Tascher de La Pagerie, josta myöhemmin tuli Ranskan keisarinna Joséphine de Beauharnais, Napoleon Bonaparten puoliso.

Vierailijat pääsevät tutustumaan Joséphinen lapsuudesta kertoviin esineisiin, kuten hänen nuoruuden sänkyynsä, muotokuviin ja Napoleonin lähettämiin kirjeisiin. Museo sijaitsee entisessä päärakennuksen keittiössä, ja kierrokseen kuuluu myös tutustuminen sokerimyllyn raunioihin, trooppisiin puutarhoihin ja plantaasin muihin jäännöksiin.

Paikka toimii myös muistomerkkinä alueen orjuuden historiasta, sillä plantaasilla työskenteli aikanaan 200–300 orjaa. Näyttelyt ja alueen rakenteet tarjoavat kokonaiskuvan sekä plantaasin kukoistuskaudesta että sen varjopuolista.

Martiniquella autoilu on osa seikkailua, ei vain siirtymä

Yleisesti ottaen Martiniquen tiet ja liikenne ovat yllättävän hyvässä kunnossa Karibian saareksi.

N3 on saaren ikoninen vuoristotie, joka yhdistää Fort-de-Francen ja Atlantin puoleisen rannikon. Tie kiemurtelee tiheän sademetsän ja vuoristomaisemien halki, nousee korkealle ja tarjoaa paikoin upeita näkymiä. Se on kapea, mutkainen ja usein sumuinen tai sateinen – Tie seuraa jesuiittojen 1600-luvulla raivaamaa reittiä: Trace de Jésuites. Saarelaiset sanovat mielellään, että jesuiittojen rommimieltymys selittää tien mutkittelevan luonteen. Ajaminen on elämys, mutta vaatii tarkkaavaisuutta. N3 näyttää hyvin Martiniquen luonnon villin ja vehreän puolen.

Miksi matkustaisit Martiniquelle?

Martinique tuntuu saarelta, jossa Karibia on pehmeämpi ja rauhallisempi. Se sopii matkailijalle, joka haluaa trooppista luontoa ilman kaaosta, arvostaa hyvää ruokaa ja viiniä, kaipaa turvallista ja toimivaa ympäristöä haluaa nähdä Karibiaa hieman eri kulmasta

Tämä ei ole paikka, joka huutaa huomiota – vaan sellainen, joka hiipii mieleen ja jää sinne.