Eri kulttuureissa ja uskonnoissa on useita keskeisiä pyhiinvaelluskohteita – usein pyhiä kaupunkeja tai muita pyhiä paikkoja. Pyhiinvaellukset olivat ihmiskunnan historian ensimmäisiä elämysmatkoja ja sitä ne ovat nytkin. Alun perin matka taittui vain uskonnollisista syistä, mutta tänä päivänä motiivi voi olla irtiotto arjesta, itsensä haastaminen, omien rajojen kokeileminen ja kiinnostus kulttuurisiin ja historiallisiin kohteisiin. Oli uskonnollinen tai ei, pyhiinvaellusreiteillä pääsee nauttimaan hitaan matkanteon riemusta. Satojen kilometrien kävely johtaa myös matkalle omaan sisimpään.
Yksi kuuluisimpia pyhiinvaellusreittejä on Santiago de Compostela. Sinne päättyviä reittejä on useita, mutta tunnetuin niistä on Ranskan puolelta lähtevä ja pohjois-Espanjassa kulkeva 750 km pituinen “Norte”. Toiseksi suosituin on Portugalista tuleva Camino Portuguese kokonaispituudeltaan noin 650 km. Oli reitti mikä tahansa, aina se päättyy Santiago de Compostelaan apostoli Jaakobin hautapaikkana pidettyyn katedraaliin.
“Jaakontiellä” Espanjassa tärkeimpiä varusteita on pyhiinvaelluspassi (credencial del peregrino), jonka voi tilata Jaakontien ystäviltä Suomessa jo ennen matkalle lähtöä. “Maalissa” saatavaan todistukseen vaaditaan, että on kävellyt sata tai pyöräillyt kaksisataa viimeistä kilometriä ennen Santiagoa. Jokaiselta päivältä tulee kerätä pyhiinvaelluspassiin vähintään kaksi leimaa käytetyistä palveluista kuten majoituksesta ja kahvilasta tai käynnistä museossa tai kirkosta.
Vaellusreitit on merkitty Caminon tunnuksilla: keltaisilla nuolilla ja simpukoilla, joita seuraamalla löytää perille. Simpukka on Pyhän Jaakobin symboli, joka luo yhteyden vaeltajien välille. Passin omaavat voivat halutessaan majoittua albergueissa, jotka ovat pyhiinvaeltajille tarkoitettuja majataloja. Nykyään reitiltä löytyy yhä kasvava määrä vaihtoehtoisia majoituspaikkoja yhteismajoituksia vierastaville. Tekee reissun millä tavalla tahansa, jokaiselle se on varmasti erilainen ja ainutlaatuinen.
Alunperin olin suunnitellut tätä matkaa tehtäväksi jo vuosi sitten, mutta epäonnekseni pohjevamma kesti kuntoutua odotettua kauemmin sekä koronan (taas) uusi aalto pitivät Portugalin suljettuna ja johtivat reissun siirtämisen vuodella eteenpäin. Onni tässä onnettomuudessa oli se, että nyt löysin mukaani mitä inspiroivimman matkaseuran, ystäväni Minnan. Saunan lauteilla sivulauseessa ääneen heitetty idea johti lopulta tämän yhteisen haaveen toteutumiseen.
Päivä 1: Póvoa de Varzim – Apulia (20 km)
Meidän matkamme alkaa Lissabonista junalla Portoon. Luotijunalla matka kestää vain kolme tuntia ja hintakin oli vain parin kympin luokkaa. Portosta otamme vielä metron ”punaisen linjan” päätepysäkille Póvoa de Varzimiin, mikä sijaitsee rannikolla noin 35 kilometriä Portosta pohjoiseen. Päivä on helteinen ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, kun ensi kertaa nostamme 6 kilon rinkat selkäämme ja läksimme baanalle. Hymy on korvissa molemmilla ja kilometrit taittuvat maisemia ihaillen ja lämmöstä nauttien. Tunne on täydellisen epätodellinen; tämä on nyt vihdoin totta!
Alkumatka on helppoa kävelyä pitkin terassilaudoitettuja polkuja. Rannalta sisämaahan polku muuttuu mukulakivetykselle ja se tuntuu jalkapohjissa kovalta. Mukulakivetystä sitten riittikin! Patikoinnin alkuhuumassa siitä ei juurikaan piittaa, mutta inhokkialusta siitä tuli saman tien.
Kohti Apuliaa vaellamme maaseutua pitkin; paikalliset pienviljelijät nostavat jo sipulisatoa ja tuoreen mullan ja sipulin tuoksu viipyilee ilmassa. Minun viherpeukalot olivat tällä kertaa vihreitä vain kateudesta, sillä sipulien koko oli vähintäänkin kertaa kaksi omiin yritelmiin. Jo ensimmäinen vaelluspäivä täyttää kaikki matkalle asetetut odotukset; pikkukylien halki kulkeminen suurkaupunkien sijaan luo leppoisan tunteen ilman kiireettä minnekään.
Yöpaikaksi olimme jo ennakkoon varanneet Apulia Praia hotellin
Päivä 2; Apulia – Viana do Castelo (22 km)
Koko päivän sataa vettä! Se ei onneksi ole kaatosadetta, mutta lähes taukoamatonta tihkua. Vaeltajan mieli on kuitenkin kevyt ja sateen kostuttama maa tuoksuu raikkaalle. Alusta on pääosin helppokulkuista, mutta Senda Litoralla ei ole simpukat opastamassa kohti Santiagoa, joten Camino Ninja -äppi oli tänään tarpeellinen suunnistuksen apuväline.
Taukopaikat tarjoavat tänään suojaa sateelta ja ravitsevat märkää kulkijaa. Kuljemme lähes koko päivän Atlantin rantoja pitkin ohittaen kylät rannan puolelta. Meillä ei ole juurikaan syömistä, joten nälkä alkaa hiipua vaeltajan mieleen.
Tänään on tavoitteena taittaa matkaa lähes kolmekymmentä kilometriä, mutta viimeisenkin ravintolan ollessa kiinni siesta-aikaan menemme sateen suojaan läheiseen albergueen. Näissä yhteismajoituksissa pyhiinvaeltajien on mahdollista yöpyä nimelliskorvausta vastaan. Se vaatii kuitenkin pyhiinvaelluspassin, johon kerätyt leimat oikeuttavat makuupaikkaan yleisimmin kerrossängyssä. Minusta alkeellinen yhteismajoitus ei tunnu minulle sopivalta vaihtoehdolta, joten olen siksi varannut majoitukset hotelleista. Maaseudulla kaukana turistirysistä ne ovat jopa hämmästyttävän edullisia. Tästä alberguessa pyydämme soittamaan taksin, joka veisi märät vaeltajat hotelliin lepäämään ja vaatteita kuivattelemaan. Tulipahan sadevarustuskin testattua.
Pettymys märistä jaloista ja suunnitellusta kilometrimäärästä jäämisestä on iso! Ensimmäiset ”hot spotit” varpaissa ja märät kengät sanelevat kuitenkin askelmerkit tästä eteenpäin. Hotelli (Flag Desing hotel****) on tämän raskaan päivän pelastus! Nyt onkin jo kiire saada murua rinnan alle, mutta kaikki ravintolat avaavat ovensa vasta klo 19. Onneksi löydämme kahvilan, josta tilaamme 6 euron hampurilaiset 12 euron viinipullon kera.
Päivä 3; Viana do Castelo – A Guarda (30 km)
Hotellin aamiainen on runsas ja hedelmät jälleen uskomattoman maukkaita. Ennen lähtöä ostan netistä vielä meille lauttaliput rajajoen yli Espanjan puolelle. Viimeiset vuorot ovatkin jo täynnä, mutta saamme liput 16.30 lähtevään lauttaan. Saattaapi kiire tulla!
Läksimme hotellista virkein mielin -sade on lakannut – pahaa aavistamatta reippailemaan. Alkumatkasta kilometri toisensa jälkeen taittui todella joutuisasti ja ensimmäisen varsinaisen tauon pidimme Moledossa Areia kahvilassa. Mielen virkistää kuuma Café americano kylmällä jäätelöllä. Leimat passiin ja matka jatkuu taas.
Vila Praia de Ancorassa syömme suolapalana toastit ja mietimme seuraavaa liikettä… Totesimme, ettei meillä ole minkäänlaista realistista mahdollisuutta ehtiä lautallemme kävellen, joten pyysimme turisti-infoa tilaamaan meille taksin. Sen tulo sitten kestikin varmaan 40 minuuttia ja nyt alkoi olla jo lauttakyytikin menetetty… Taksista oli rengas puhjennut – oli tai ei, mutta kyyti olikin sitten vauhdikasta ja liikennerajoitukset paukkuivat mennen tullen. Niin sitä vain ferrylle ehditäänn ja odotteluaikaakin on vielä reippaasti.
Ferry onkin 8 hengen taksivene, mutta rajajoki ylitetään suolaisen veden pärskeissä. Vastarannalla nököttää pieni kioski, mistä ostamme juomista loppukilometrejä varten. Matkaa hotellille kertyykin arvioidun 4 kilometrin sijasta tuplat! Koska patikoimme rannikkoa pitkospuita pitkin, ei taksin tilaaminen tunnu kovin realistiselta idealta.
Niin vain kilometrit vähenevät pikkuhiljaa – tällä kertaa todella hitaasti – kunnes A Guardan kaunis siluetti piirtyy vuoria vasten. Uupumuksesta ja kännykän virran vähyydestä johtuen en jaksa edes kuvia ottaa. Ajatuksissa on vain suihku ja sänky! Hotellille (Hotel Eli-Mar**) on vielä melkoinen kiipeäminen jyrkkiä rappusia ylös. Lopen uupuneena ensimmäistä kertaa on tunne, etten jaksa! Vaeltajan viimeisetkin voimat hupenevat siinä niin, että illalliseksi riittää repusta löytynyt KitKat-suklaapatukka! Kaiken kukkuraksi sukkien kätköistä ilmaantuu ensimmäiset rakot.
Päivä 4; A Guarda – Oia 19,5 km
Fyysisen rasituksen kohtaaminen kuuluu vaeltamiseen. Kävely on välillä rankkaa, maasto kovaa ja kivikkoista ja pohjelihakset ovat koetuksella. Pitkät asfalttipätkät ja mukulakiveykset asettavat myös haasteita vaeltajalle. Rinkka on kuitenkin riittävän kevyt ja ergonominen, joten se antaa ryhtiä olemukseen.
Heräämme hotellissa vasta vähän 8 jälkeen huonosti nukutun yön jälkeen. Palautuminen ylipitkästä kävelystä on hidasta ilman iltaruokailua, eikä unikaan meinannut tulla. Kaipaan edellisyön muhkeaa patjaa ja äänieristettyä huonetta; tässä kahden tähden hotellissa seinät ovat todella ohukaiset ja äänet kantautuivat unen läpi. Kevyen mannermaiseen aamiaisen jälkeen pysähdymme kaupassa täydentämässä pähkinävarastomme ja eteemme levittäytyy tyrskyävä Atlantti.
A Guarda on todella kaunis ja sympaattinen kaupunki vanhoine kujineen, mutta olimme illalla niin puutuneina väsymyksestä, ettemme silloin jaksaneet sitä nähdä. Onneksi tämän päivän matka on vain vajaa 20 km, mutta siinäkin on tekemistä jalassa olevan rakon kanssa. Ensimmäinen kilometri turruttaa kivun tunteet ja pikkuhiljaa saan ”automaattikävelyn” päälle ja polkua tallataan omiin mietteisiin syventyneinä. Kuvittelin kuuntelevani äänikirjoja ja musiikkia, mutta en kaipaa niitä lainkaan. En lue myöskään uutisia, enkä sähköposteja – olen vain omien ajatusteni kanssa.
Kolmasosa matkasta taittuu tänään valtatien vartta pitkin, toki siinä on hyvä kevyen liikenteen väylä. Väistelemme hurjaa vauhtia rullaavia pyöräilijöitä, joita tänään onkin erityisen runsaasti liikkeellä. Maasto on raskaskulkuista asfalttia ja maisematkaan eivät tänään mykistä.
Hotellille (Hotel & Restaurante Glasgow***) saavumme jo kolmen pintaan nälkäisinä ja hikisinä. Olemme aivan Atlantin rannalla ja parvekkeelta avautuu huikaiseva näköala merelle ja uima-altaalle. Nautimme Pilgrim menuun ravintolassa, kalaversio on kummeliturskaa ja settiin kuuluu jälleen pullo valkoviiniä.
Päivä 5; Oia – Nigrán (28 km)
Lähdemme Glasgow-hotellista heti aamupalan jälkeen. Rakkolaastarit ja teippaukset jalkoihin ja tunnustelut, vieläkö lenkkarit jalkaan mahtuvat… Ei hyvältä tunnu. +28 asteen helle ja pilvetön taivas lisäävät patikoinnin haastavuutta. Nyt aluksi suunnataan vielä sisämaahan, missä tuulen virekään ei ole vilvoittamassa taivaltajaa.
Caminopolku kiemurtelee valtatien molemmin puolin. Niemennokka oikaistaan kiipeämällä korkealle metsäistä polkua pitkin ja tullen alas pikkukylien läpi kapeita teitä. Maaseutu kivitaloineen ja lammaslaumoineen vie ajatukset pois arjesta. Buen Camino -toivotukset lämmittävät mieltä.
Jaloissa olevat rakot äityivät koko ajan pahemmaksi, mutta sinnikkäästi vain matkaa jatkoimme kohti Nigrania. Pysähdykset ovat kaikista pahimpia, sillä istumisen jälkeen kävelyyn pääseminen on jotakin ihan hirveää!
Baionassa pysähdymme lounaalle ja ihastelemaan rantaelämää ja ihmisiä kuhisevaa rantabulevardia. Maisemat ovat jälleen kerran upeita. Lauantaipäivänä rannat ovat täynnä paikallisia ihmisiä nauttimassa vapaapäivästä.
Riisumme lenkkarit ja viimeisen vajaan kilometrin kahlaamme rinkka selässä viileässä rantahietikossa vilvoitellen väsyneitä jalkojamme. Pahaksi onnekseni rakkolaastari antaa periksi ja rakko on täynnä hiekkaa hotellille päästyämme. Päivän rasitus tuntuu nyt koko kropassa.
Majapaikkamme Patos beach House on suuri pettymys ilman ilmastointia ja luvattu 20 neliötä on tuskin puoltakaan.
Viikonloppuiltaisin on vaikeaa löytää ruokapaikkaa, sillä kaikki paikat ovat etukäteen varattuja ja täynnä paikallisia.
Nyt jaksamme kuitenkin odottaa auringonlaskuun saakka ja niin se valopallo lopulta uppoaa tyrskyävään Atlantiin.
Päivä 6; Nirgán – Vigo – Pontevedra (kävellen 14,6 km, junalla ja bussilla 30 km)
Eilisen 40 000 askeleen jälkeen kipu jaloissa yltyy illan ja yön aikana lähes sietämättömäksi ja tulevan päivän patikointi näyttää yhä vahvemmin vaihtua lepopäivään ja itsensä parantamiseen. Majoitukseemme ei tänään kuulunut aamiaista ja niinpä lähdemme könkkäämään ylös noustuamme kunniallisesti noin 6 km, kunnes näemme nuoren pojan pysähtyvän bussipysäkille. Hänen opastuksellaan otamme bussin Vigoon. Käymme täydentämässä Compeed-varastomme, vaihdan crocksit jalkaan ja suuntaamme junalla Pontevedraan.
Täällä meidän on nyt tarkoitus ottaa yksi extra vapaapäivä parannellen rakkoja. Päätös on pettymys, mutta samalla suunnaton helpotus – ja välttämättömyys loppupatikointia ajatellen.
Päivä 7; Pontevedra (lepopäivä 4 km)
Rakkojenparannuspäivän johdosta meille siunaantui ennalta suunnittelematon vapaapäivä. Kipu varpaissa on niin hirveä, ettei tullut mieleenkään lähteä kiertelemään nähtävyyksiä, vaikka ne ovatkin ihan lähellä meitä.
Pontevedran sanotaan olevan yksi Galician maakunnan viehättävimmistä vanhoista kaupungeista. Täällä on edelleen paljon mukulakivikatuja, jotka ovat täynnä koristeltuja taloja, kaarikäytäviä ja monumentteja.
Pyhiinvaeltajat pysähtyvät täällä alun perin pohjapiirustukseltaan Pyhän Jaakobin simpukkasymbolin muotoiseksi rakennetun Virxe Peregrinan kappelin takia. Leiman käymme mekin hakemassa. Kaupungin kohokohtiin kuuluvat arkkitehtonisesti upeat rakennukset, kuten goottilaistyyliä edustavat Santa María A Maiorin basilika ja San Franciscon luostari. Majoitumme kaksi yötä Hotellissa Rias Bajas.
Päivä 8; Pontevedra – Caldas de Reis (22 km)
Taistelu rakkojen kanssa jatkuu, mutta sinnikkäästi matkaan vaan. Toiseksi viimeinen päivä ja halua baanalle on kova ja siksi olemme jonottamassa aamiaiselle heti sen alettua. Tuleva majapaikkamme ei ole caminoreitin varrella, vaan syrjässä maaseudulla. Lähdemme liikkeelle kuulostellen jalkoja ja teemme päätöksiä sen mukaan, mitä ne kestävät… Tärkeintä tässäkin on terveys.
Päivä on taas helteinen ja hiki virtaa vuolaana. Energiavarastot hupenevat nopeasti ja suolapussi pelastaa monelta heikotukselta. Viilennystä tarvitsee sekä sisäisesti että ulkoisesti! Maisema muuttuu lehtometsäiseksi ja viiniköynnökset kiemurtelevat siellä täällä. Jalat hakeutuvat väkisinkin varjon puolelle.
Loppumatkasta reitillä on paljon vaeltajia, kun reitit ovat nyt yhdistyneet. Paljon on myös vaeltajia, jotka kulkevat vain viimeisen 100 kilometriä täydellä huollolla ja matkan johtajan palveluilla. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä tätäkään vaellusta, jokainen tekee siitä oman näköisensä.
Tämän päivän majapaikkamme on mykistyttävän upea linnamainen talo Casa da Torre Campañan maaseudulla noin 10 kilometriä Caldas da Reisistä länteen. Huolimatta yhteisen kielen puutteesta linnan rouva on äärimmäisen ystävällinen ja avulias, ja tarjoutuu google kääntäjän avulla kuskaamaan meidät illallisellekin. Emme kuitenkaan malta poistua linnastamme, vaan nautimme upeasta puutarhasta, laiskottelusta ja virkistäytymisestä altaalla.
Päivä 9; A Escravitude – Santiago de Compostela (23 km)
Tämä päivä alkaa siirtymällä viimeisen etapin lähtöpaikalle hyvin nukutun yön jälkeen. On aikainen aamu, mutta ilma väreilee jo kuumuudesta. Varvaiden kirvelystä huolimatta mielessä on ripaus haikeutta, kun tiedän tämän olevan viimeinen taival simpukkaa seuraten. En halua tämän loppuvan!
Maasto on helppokulkuista ja onneksi korkeat lehtometsät tarjoavat helteessä grillaantuneille matkaajille toivomansa varjoisat polut. Tie ruuhkautuu loppumatkasta. Moni muukin on matkalla toteuttamassa omaa unelmaansa; yllättävän paljon on myös nuoria reissaajia.
Viimeisten kilometrien kävely Santiagon katedraalin aukiolle kuuluu matkan parhaimpiin. Simpukat ovat johdattaneet meitä 200 kilometriä tänne asti, välillä eksyttäen, välillä mutkia tehden, mutta lopulta päämäärään. Polkuni alkaa olla lopussa. Kirkon kellotornien ilmaantuminen näkökenttään saa kyyneleet silmiin. Tunnen oloni voittajaksi.
Katedraalin aukiolla oli satoja pyhiinvaeltajia 
Olo on levollisen tyyni, rauhallinen. Tärkeintä on itse matka, oman polun löytäminen.
Viimeisenä iltana Santiagossa tunnelma on kaunis, mutta haikea. 10 päivän muistot, 260 591 askelta ja tapahtumat palaavat elävänä mieleen.
Me löysimme oman polkumme, teimme oman caminomme!
